tiistai 14. toukokuuta 2019

Toukokuu

Kiireinen kevät
etsin tietoa siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa Kirgisiassa
kävelin eilen kotiin keltaisten peltojen keskellä

torstai 28. maaliskuuta 2019

Maaliskuu

Avaan ikkunan ja kuuntelen
linnut laulavat
vastatuuli ei nää tunnu kylmänä kasvoihin
haaveilen Lapin yliopistosta

uusi kurssi alkoi maanantaina, vihdoin
ja tänään tapasin kauan kaukana ollutta ystävää
kaikki on tyyntä ja rauhallista
ulkona vaaleanpunainen taivas

lauantai 26. tammikuuta 2019

Budapest ja lumisade

Nyt Lundissakin on talvi: on satanut lunta
ilma on kaksi astetta pakkasen puolella
mutta huomenna lauhtuu

matkustimme koulukavereiden kanssa Budapestiin
se oli opettavainen reissu (opin katsomaan Frendejä)
kiipesimme Gellertinvuorelle katsomaan auringonlaskua

tänään aioin perehtyä uuteen koulutehtävääni
Discuss if and how different theories and paradigms have
affected development policies in the chosen country

mutta sen sijaan kirjoitin työhakemuksia

lauantai 5. tammikuuta 2019

Täällä on kevät


Mietiskelin viime vuoden viimeisenä päivänä toivomuksia vuodelle 2019. Toivoin: voimaannuttavia kohtaamisia, onnistumisia kouluun liittyen, yhteenkuuluvuudentunnetta, auringonpaistetta ja sitä, että rakkailla ihmisilläni on kaikki hyvin.

Tulin eilen takaisin Lundiin kirjoittamaan syyslukukauden viimeistä esseetä. Huomasin heti, kun astuin Ruotsin puolella ulos Öresundståg-junasta, että ilmasto muistuttaa toukokuista Suomea. Täällä aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja tuulitakissa kävellessä tuli lämmin. Ainakin yksi uuden vuoden toiveistani on löytänyt perille.

Kuvassa minä ihastelemassa laskevaa aurinkoa koti-Suomessa kolme päivää sitten.

torstai 20. joulukuuta 2018

Kotona

Kirjoittelin aiemmin ajatuksiani siitä, millaista on ollut asua Lundissa. Innostuin sen myötä kirjoittamaan myös siitä, millaista on ollut asua asuntolassa.

Asun keskustan ulkopuolella, Greenhouse-nimisessä asuntolassa. Muistan, kuinka innoissani olin toukokuussa lukiessani asuntolan nettisivuja. Nettisivuilla luvataan Greenhousen olevan "the perfect place for people with a green heart" eli juuri hyvä paikka minulle. Lundissa, kuten monissa muissakin yliopistokaupungeissa, on melko vaikeaa löytää asunto ja monet opiskelijakaverini asuvatkin Malmössä tai muissa naapurikunnissa. Muistan sen helpotuksen, kun silloin toukokuussa sain tietää että Greenhouselta löytyy yksi huone, johon pääsen elokuussa muuttamaan.

Greenhouse sijaitsee noin 20 minuutin pyörämatkan päässä Lundin keskustasta. Syyskuisessa auringossa välimatka yliopistolle (5km) ei tuntunut lainkaan liian pitkältä, mutta nyt pimeän tullessa yhä aiemmin huomaan välillä toivovani, että asuisin lähempänä. Tai no, oikeastaan että Greenhouse sijaitsisi lähempänä, sillä tykkään asua täällä. On kivaa, kun usein aamupalapöydässä on kavereita joiden kanssa jutella ja kotona on aina joku jolta kysyä apua jos tulee hätä. Asuntolasta myös sain ensimmäiset kaverini Lundissa, ja meistä onkin muodostunut tiivis porukka näiden neljän kuukauden aikana.

Asun neljännessä kerroksessa ja jaan keittiön yhteensä 15 ihmisen kanssa. Meidän keittiössä on kaksi hellaa vastapäätä toisiaan eli ruuanlaittotilan ja -tarvikkeet jakaa 7 ihmistä. Olen tottunut asumaan ihmisten kanssa, mutta täällä ollessa olen myös saanut huomata miten erilaiset siisteystottumukset eri ihmisillä on. Tykkään siivota ja pitää paikat puhtaina, ja toisinaan toisten rentous siisteysasioissa turhauttaa. Tosin olen myös huomannut, että meidän keittiö on usein siistimpi kuin muissa asuntoloissa. Välimatka keskustaan on luultavasti yksi syy sille, että meidän keittiössä harvemmin järjestetään bileitä toisin kuin lähempänä keskustaa sijaitsevissa asuntoloissa.

Omasta huoneesta on tullut minulle koti ja turvapaikka. Tänne on aina yhtä mukavaa palata päivän jälkeen tai sulkeutua kirjoittamaan esseitä rauhassa. Aluksi kesti hieman tottua humisevaan ilmastointiin (kiinnitän siihen vieläkin huomiota etenkin iltaisin, mutta on helpottanut ajatella että sen ansiosta saan hengittää raikasta ilmaa) ja siihen että huoneeni on vain yksi ovi pitkän käytävän varrella. Yksi hassu juttu tuli mieleen: en lukitse koskaan oveani yöksi ja kerran seinänaapurini tuli vahingossa väärään huoneeseen. Se muisto hymyilyttää vieläkin.

Greenhousella on nyt ihmeellisen hiljaista. Monet kämppikseni ovat jo lähteneet lomalle ja joulun viettoon. Nautin tästä hiljaisuudesta, ihan tunnen kuinka mieli tyyntyy kiireisen syyslukukauden jälkeen. Siivosin tänään oman huoneeni lisäksi vessan ja keittiön ja kävin saunassa (Greenhousella on sauna! Olen opettanut australialaisen kämppikseni käymään saunassa viikottain). Huomenna ajattelin käydä kiertelemässä Lundin keskustaa ja ihailemassa jouluvaloja. Lauantaina lähden käymään Kööpenhaminassa ja sunnuntaina pääsen vihdoin kotiin.

perjantai 7. joulukuuta 2018

Itsenäisyyspäivä

Eilen Suomi täytti 101 vuotta
juhlin merkkipäivää sosiaalipolitiikan seminaarissa
ja illalla suomalaisten kanssa katsomalla Linnan juhlia
olin unohtanut miten vapauttavaa on saada puhua omaa äidinkieltään
ja kuinka paljon olinkaan kaivannut joulutorttuja ja glögiä
eilen ymmärsin, miten paljon suomalaisuus merkitsee minulle

(kuvassa on viime maaliskuinen auringonnousu, joka voimaannutti minua samalla tavoin kuin eilinen)

lauantai 1. joulukuuta 2018

Syksy Lundissa

Haluan kertoa millaista on ollut asua Lundissa
ja muistaa millaista se oli kun kaikki oli uutta


Olin rakastunut Lundiin jo ennen kuin olin koskaan vieraillut täällä. Olin kuullut Lundissa opiskelevalta ystävältäni kertomuksia opiskeluista ja elämästä, selannut yliopiston nettisivut ja etsinyt instagramista kuvia kauniista taloista ja ovien vierillä kasvavista ruusupuista. Kun vihdoin saavuin elokuun puolivälissä, Lund oli juuri sellainen millaiseksi olin kuvitellutkin sen: pieni, ystävällinen ja kaunis.

Ehkä joskus joku eksyy lukemaan tätä kirjoitusta pohtiessaan hakisiko Lundiin opiskelemaan (vastaus: kyllä!). Ennen elokuista muuttoani etsin netistä käsiini kaiken saatavilla olevan tiedon Lundista ja yliopistoelämästä. Etenkin luin paljon suomalaisten kirjottamia kokemuksia ja halusin tietää miten erilaista Lundissa on asua Suomeen verrattuna. Nyt kun olen asunut täällä hetken, huomaan että elämä täällä Ruotsissa on hyvin samanlaista kuin mihin olen Suomessa tottunut. Lundissa asuminen on toisaalta vähän erilaista, sillä Lund on selkeästi opiskelijakaupunki ja keskustan kaduilla näkee joka päivä yliopistolta tuttuja kasvoja. Toisinaan se voi käydä tukalaksi ja keskustan ulkopuolella peltomaisemissa voi olla helpompi hengittää. Loppujen lopuksi yliopistopiirit ovat kuitenkin aika pienet ja aina joku tuntee jonkun.

Kaipaan Suomesta edullisia yliopistolounaita. Täällä ei ole sellaisia Kelan tukemia yliopistoravintoloita kuin Suomessa. Kampuksilla voi olla kahviloita, mutta ne ovat ainakin omaan budjettiini liian hintavia päivittäiseen ruokailuun ja usein näen muidenkin opiskelijoiden syövän omia eväitään. Olen ehtinyt tähän mennessä syödä aina kotona, luentoja on nimittäin ollut vain yksi päivässä. Sen sijaan opiskeluhetkiin kirjastossa pitää aina varautua omilla eväillä. Välillä se on tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta ja on ollut helpompi jäädä kotiin "opiskelemaan"...

Olen käynyt koulua nyt kolme kuukautta ja minulla ei vielä ole ollut yhtään perinteistä kirjallista tenttiä. Olen suorittanut tähän mennessä yhden kurssin (15op), ja se suoritettiin kotiesseillä ja seminaareilla. Seminaareja on ollut kahdenlaisia: osa seminaareista on ollut vapaata keskustelua opettajan johdolla ja osassa seminaareista on ensin keskusteltu pienryhmissä ja sen jälkeen jaettu ajatuksia koko ryhmälle. Olen pitänyt esseiden kirjoittamisesta enemmän, englanniksi puhuminen on vielä vähän jännittävää.

Syksyni Lundissa on ollut hyvä. On ollut paljon uusia asioita ja paljon opeteltavaa, mutta yliopistossa tahti on ollut melko verkkainen. Koulua ei ole ollut joka päivä, joten olen ehtinyt tutkia ympäristööni täällä Lundissa. Vapaapäivinä olen pyöräillyt lähitaajamiin ja tutustunut keskustan kirpputoreihin. Ylipäätään täällä Etelä-Skånessa on niin tasaista, että pyöräily on todella vaivaton tapa liikkua paikasta toiseen. Olen käynyt myös Malmössä ja löytänyt sieltä maailman parhaan vegaanisen ravintolan (Vegegarden). Malmö muistuttaa paljon Tamperetta, lempikaupunkiani.

Kuva on sosiaalitieteiden kirjaston (Sambib) tietokonehuoneesta.